Vihdoin lentokelejä!
Mehiläisten kevät on tänä vuonna ollut pitkä ja kylmä. On ollut takatalvea jos jonkin moista ja mehiläiset ovat olleet pesissään. Puhdistuslento tapahtui kuitenkin jo maaliskuun loppu puolella, joten sikiöinti on käynnistynyt aikaisin keväällä, siksi tarhurilla meinasi tulla hieman huoli pesien ruokavarojen suhteen kun kylmät ilmat näyttivät vain jatkuvan.
Annoimme pesille ennen pajun kukintaa sokeritaikinaa, kauppanimeltään Apifondaa lisäruoaksi, jotta pesien ruokavarat varmasti riittävät koko kevään ajan. Jos pesän ruokavarat loppuvat, kuolee pesä nälkään. Onneksi nyt on viikon verran ollut jo lämpimiä lentokelejäkin - todellakin lämpimiä yli 20c kerrallaan. Ihmeellinen kevät kieltämättä, edellisenä päivänä satoi räntää ja seuraavana päivänä on jo kesä ja yli 20c lämmintä. No ainakin mehiläiset ovat innoissaan lennelleet! Paju tosiaan antaa nyt mettä ja siitepölyä meheille sekä voikukkakin on jo aloitellut kukintaansa, eli tuskanhien voi pyyhkiä varmasti jo ruokavarojen suhteen otsalta.
Nyt odotellaan pesien vahvistuvan pääsatokaudelle. Pesiin on lisätty jo toinen sikiölaatikko, eli tilaa muninnalle on reilusti. Pääsatokausi on juhannuksen tienoilla, jolloin myös vadelma kukkii. Meidän Koskenkulman tarhan hunajasta iso osa on todennäköisesti vadelmasta. Koskenkulman tarhan hunajasta on tehty laboratorioanalyysi, jonka tulosten perusteella suurin osa siitepölystä on peräisin vadelmasta. Miulle on myös kerrottu, että alueella olisi villivadelmaa ja mehiläiset sen kyllä löytävät. Vadelma on kukkiessaan pohjaton mesikaivo ja mehiläiset ovat aivan hulluna vadelmaan, mutta kukapa ei olisi? Olemmekin nauraneet, että kuinkahan ne saisi tuomaan samalla myös muutaman marjan tullessaan.
Toivotaan mehiläisille hyvää hunajakesää!